• Rimpissa

Kun menetin itseni


”Joskus kaikkein pelottavin poltettava silta, on silta sinun ja sen ihmisen välillä, joka luulit olevasi.” Kuva by Valtteri Seraste

”Sometimes the scariest bridge to burn is the one between you and the person you thought you were.”

Tanya Markul, The She Book(1)


Vuosi 2015 ja sain kuulla olevani raskaana. Pian vointi huonontui ja luulin sen olevan ”normaalia raskauspahoinvointia” ja syytin itseäni siitä, että olen huono ja heikko kun en jaksa kantaa omaa lastani. Myös ulkopuolelta tuleva paine vähätteli vointiani.


Töissä en ehtinyt edes vessaan, joten oksensin vessanpöntön kannen päälle tai roskakoriin työpöytäni vieressä. Kyseessä oli ensimmäinen Hyperemesis Gravidarum(2) -raskauteni, mutta diagnoosin sain vasta toisessa raskaudessa.


Tämän raskauden siis kuvittelin olevani huono ihminen ja epäonnistunut tuleva äiti. Kuvittelin tällöin paljon muutakin.



”OLEN MITÄ TEEN…”

"Kuvittelin, uskoin ja elin rooliani." Kuva by Tiina Sund

Kuvittelin, uskoin ja elin rooliani. Ei ollut olemassa mitään muuta kuin työminä, eli "johtaja-Anita". Elin, hengitin ja olin työni. Rakastin työtäni.


Viimeisenä työpäivänä ennen äitiyslomaa lähdin normaaliin tapaan kotiin ja kuitenkin, kun suljin autotallin jättimäisen rautaoven, itkin. Itkin, sillä tunsin, että tänne en enää palaa.


Tähän aikaan kaikki tunteiden näyttäminen oli kiellettyä. Niitä ei hyväksytty töissä, enkä hyväksynyt niitä itsessäni (tai muissa) missään muuallakaan. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin 80- ja 90 -luvuilla sekä muutaman vuoden 2000-luvun alussa.


Tunteiden merkityksen ei vielä tällöin koettu olevan suuri. Niistä ei puhuttu ja, jos puhuttiin, sanottiin, että oli hyvä, jos niitä osasi hallita. Oli olemassa sallitut ja kielletyt tunteet, itku esimerkiksi oli kiellettyä ja merkki heikkoudesta.


Vasta viimeisten vuosikymmenien aikana on alettu ymmärtämään ja tutkimaan kunnolla tunteiden vaikutusta meihin ihmisiin.


”2000-luku on ollut tieteessä aivojen vuosituhat, ja sen myötä aivokuvantamislaitteet on kohdistettu myös tunteisiin.”

Lauri Nummenmaa, Tunnekartasto


Heti äitiyslomani ensimmäisenä päivänä pahimmat pelkoni toteutuivat ja ymmärsin, että en enää voinut palata.


Tuntui, kun joku olisi kuollut. Ja niinhän olikin: minä.


Olin elänyt työlleni siinä vaiheessa jo kymmenen vuotta ja koko identiteettini perustui sen varaan. Tiesin myös, että taakse jää iso määrä mielettömiä ja upeita ihmisiä.


"Oli olemassa sallitut ja kielletyt tunteet, itku esimerkiksi oli kiellettyä ja merkki heikkoudesta." Kuvan malli upea Netta Lehtonen.

KIVULIAS MATKA ITSEEN


Alkoi pitkä ja kivulias matka itseen. Vauvani syntyi kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa lapsivesien mentyä. Synnytys oli pitkä ja kivulias ja päädyin moneksi tunniksi leikkaukseen vauvan synnyttyä. Pelotti, itketti ja harmitti.


Kokemus kuitenkin eheytti, sillä pääsin todistamaan kehoni uskomatonta voimaa. Se palautui ja parani, kaikista peloistani huolimatta.


Mieleni ei kuitenkaan voinut hyvin. Se piti kiinni vanhasta minusta kynsin ja hampain. Se ei millään halunnut päästää irti. Se murehti, voivotteli, taisteli ja haikaili.


Se piti minut hereillä yöt, vaikka vauva nukkui. Murehdin, murehdin ja murehdin. Olin aivan rikki. Lopulta oli tehtävä lopullinen päätös ja irtisanouduttava. Ei ollut vaihtoehtoa.


Tämä ei kuitenkaan lopettanut kipuani. Kipuni jatkui ja jatkui.



TAKE TWO

"Todellinen vahvuus tulee kuitenkin kyvystä olla myös herkkä. Olla juuri sellainen, kuin on itselle parasta. Riittää juuri sellaisena, kuin on." Kuva by taitava Mea Huolman.

Menin uuteen työpaikkaan edelleen ajatellen, että minulla tulee olla titteli, rahaa, valtaa ja minun tulee olla esimiesasemassa. Minun tulee suorittaa ja jaksaa mitä vain, ollakseni hyväksytty ja riittävä.


”Olen vahva.” -ajattelin.


Todellinen vahvuus tulee kuitenkin kyvystä olla myös herkkä. Olla juuri sellainen, kuin on itselle parasta. Riittää juuri sellaisena, kuin on.


Kaikki me tunnemme ja käsittelemme tunteemme eri tavalla. Avain on tulla näistä tietoiseksi ja löytää juuri itselle sopivat ”terveelliset” tavat.


Uudessa työssäni jaksoin painaa myös toisen Hyperemesis Gravidarum -raskauteni, vaikka pelkkä kävely tuotti tuskaa. Olin toisen lapsen kanssa kotona melkein kaksi vuotta ja palasin töihin, koska ”kyllähän ihmisen täytyy tehdä töitä työntekijänä ja jaksaa”.


Tässä vaiheessa olin elänyt katkonaisia öitä jo nelisen vuotta. Keho oli jo pitkään antanut merkkejä siitä, että en ihan oikeasti ole kunnossa. Olen ihan oikeasti todella loppu. Täysin uupunut.


Vaan ei, ”Minähän jaksan. Minä pärjään!”



KIVUN KÄSITTELEMINEN

"Posttraumaattinen kasvu tarkoittaa sitä, että traumaattisen tapahtuman jälkeen ihminen kasvaa ”paremmaksi” versioksi itsestään, kuin mitä oli ennen tapahtumaa." Kuvan malli Netta Lehtonen.

Vasta, kun vuonna 2019 aloin opiskelemaan positiivista psykologiaa, aloin saamaan työkaluja nimenomaan kivun käsittelemiseen. Kipuna minulla olivat mm. rajoittavat ajatukset sekä epämiellyttävät tunteet, kuten häpeä, viha ja syyllisyys.


Itsemyötätuntotutkija Kristin Neff käyttää ”laskukaavaa” kipu x vastustus = kärsimys ja sitä se todella on. Laitoin niin kovaa vastaan kaikille epämiellyttäville ajatuksille ja tunteille, joita minussa oli, että kumma kun ei verisuonet poksahdelleet.


Vuodesta 2015 olen tehnyt hyvin kivuliasta matkaa itseeni. Se on tuntunut aivan kamalalta, vaan se on ollut kaiken sen arvoista. Kaikki asiat ovat sattuneet syystä ja niiden vuoksi olen nyt tässä. Ne ovat muokanneet minusta sen ihmisen, joka nyt olen.


Tapahtumat ovat saaneet aikaan traumoja, mutta myös posttraumaattista kasvua. Posttraumaattinen kasvu tarkoittaa sitä, että traumaattisen tapahtuman jälkeen ihminen kasvaa ”paremmaksi” versioksi itsestään, kuin mitä oli ennen tapahtumaa.


”Posttraumaattinen kasvu tarkoittaa kognitiivista prosessointia, joka voi seurata elämän kriisi- ja kiputilanteita. Posttraumaattinen kasvu on enemmän kuin resilienssi; ei puhuta “vain” kyvystä selvitä vaikeista tilanteista, vaan enemmänkin valmiuksista toteuttaa kriisin jälkeen elämää uudelleen ohjaavia, positiivisia ja voimauttavia päätöksiä sekä toimintamalleja" (McClathey & Raven)(3)


OMAN ITSENSÄ MENETTÄMINEN

"Alhainen itsetuntemus on altistanut minut mm. huonoille, itselle sopimattomille valinnoille, ikäville ihmissuhteille sekä tavoittelemaan mm. materiaa ja titteleitä." Kuvan malli Netta Lehtonen.

Tosiasiassa olin menettänyt kosketuksen itseeni jo hyvin nuorena. Yllä olevat tapahtumat ”vain” toivat asian päivänvaloon ja tietoisuuteeni.


Voi myös olla, että yhteyttä itseen ei koskaan syntynyt alunperinkään. Ainakaan aitoa ja oikeaa yhteyttä.


Itsetuntemus(4), eli oma ymmärrys itsestä, kehittyy suhteessa muihin. Hankala osuus on osata erottaa muiden mielipiteet ja tulkinnat omasta ja aidosta sinusta.


”Vaikka itsetuntemuksemme kehittyykin suhteessa toisiin, se mitä muut ajattelevat meistä, ei määrittele meitä.”

Marjo Pennonen


Esimerkiksi jos sinulle on koulussa sanottu, että olet ”tyhmä”, kun et opi samalla tavalla tai samaan tahtiin, kuin muut, voit alkaa ajattelemaan, että olet tyhmä.


Ymmärrys itseä (ja sitä kautta muita) kohtaan auttaa sinua ymmärtämään, että ei ole olemassa sellaista, kuin ”tyhmä ihminen”. On vain olemassa ”ihminen”, joka saattaa tehdä tyhmiä asioita (ja ei, en nyt tarkoita ”hidasta” tai muutakaan oppimista, vaan tekoja, jotka voidaan määritellä ”tyhmiksi”, kuten toisen loukkaaminen tai kiusaaminen).


Alhainen itsetuntemus on altistanut minut mm. huonoille, itselle sopimattomille valinnoille, ikäville ihmissuhteille sekä tavoittelemaan mm. materiaa ja titteleitä.


Itsetuntemusta voi lisätä mm. erilaisilla testeillä, analyyseillä sekä valmentajien avulla. Itsetuntemuksen lisääntyminen vaatii kykyä itsereflektioon, eli kykyä mietiskellä, pohdiskella, harkita ja arvioida itseään, tunteitaan ja toimintaansa sekä tarpeen tullen kehittää itsessään.


Itsetuntemuksen kehittäminen vaatii siis pysähtymistä sekä tietoista läsnäoloa.


TARKOITUS JA ARVOT

"Minun piti hukata itseni löytääkseni itseni ja sitä kautta muut. Minun piti ”polttaa siltani entiseen minääni”. Kuva by Mea Huolman.

Olen viime vuosina alkanut ymmärtämään oman tarkoitukseni sekä pääsen nykyään työskentelemään omien arvojeni mukaisesti. Ne värittävät kaikkea tekemistäni ja tuntuvat hyvältä. Juuri omalta. Kuten myös työni valmentajana.


Kaikki tämä kuitenkin vaati sen, että päästin irti kaikesta, mitä piti olla. Kaikesta mitä täytyi tehdä ja suorittaa. Minun piti päästää irti harhakuvitelmista, että olisin jotain. Kuvitelmasta, että olen yhtä kuin työni, tittelini, materiani tai rahani.


Minun piti hukata itseni löytääkseni itseni ja sitä kautta muut ❤️ Minun piti ”polttaa siltani entiseen minääni”.(5)


Onneksi matka on vielä kesken, eikä tavoitteena olekaan saavuttaa päämäärää ja monia siltoja on vielä kulkematta (ja mahdollisesti polttamatta).


Kuten ihana Maaret Kallio kirjoittaa Helsingin Sanomissa (3.11.2021)(6):

"Keskeneräiseksi jää ihminen ja elämä – ja juuri se on lohdullista. Kesken on paljon muutakin. Työt, lapset, surut, mieli, keho, luopuminen ja unelmat. Ihminen itse ja kokonainen elämä."

Minulta kysyttiin, että miten jutun alussa oleva lainaus on näkynyt omassa elämässäni ja tämä blogiteksti on vastaus siihen. Kiitos, että kysyit ❤️


Miellelläni kuulisin nyt juuri Sinun tarinasi?(7)


Voimaannuttavin terveisin

Anita


(1) Vapaa suomennos: ”Joskus kaikkein pelottavin poltettava silta, on silta sinun ja sen ihmisen välillä, joka luulit olevasi.”


(2) Hypermesis Gravidarum tarkoittaa vakavaa raskauspahoinvointia. Lisätietoa: https://hyperemeesi.fi/fi/tietoa-hyperemeesista/mita-hyperemeesi-on/


(3) Lähde: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/345157/Aster_Hedman_Traumainformoitu_orientaatio.pdf?sequence=2


(4) Lähde itsetuntemukselle: Marjo Pennonen - Itsetuntemuksesta apua työhyvinvointiin.


(5) Kaikki meille tapahtunut ja meissä oleva, on siellä syystä. Jos ”kieltäisimme” jonkin olemassaolon, olisi sekin vähän sama, kuin vastustaisi kipua. Mielikuvallisesti on hauska ajatella polttaneensa sillan ”entiseen minään”, mutta syvällisemmin ajattelen, että kaikki versiot itsestä ovat olleet tärkeitä ja niiden kanssa voi oppia elämään ja hyväksymään ne osaksi omaa tarinaa.


(6) Maaret Kallion artikkeli Hesarissa 3.11.2021 "Keskeneräisyyden myöntäminen ei ole muodissa, ja se näkyy kaikkialla – Vaikka juuri se toisi elämään rauhan" https://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/art-2000008299141.html


(7) Mielelläni myös autan sinua kirjoittamaan oman kasvutarinasi. Voimaannuvalmennuksen avulla tutustumme sinuun lisää ja voit voimaantua sekä päästä lähemmäs juuri sinulle sopivaa kukoistusta. Voit löytää juuri sinulle sopivan tavan elää ja olla. Voit oppia päästämään irti omista ja muiden odotuksista. Tutustu lisää osoitteessa https://www.rimpissa.com/sinulle.