top of page
  • Writer's pictureRimpissa

Supervoimana hyvä

Miltä maailmamme näyttäisikään jos suhtautuisimme itseemme, muihin ihmisiin, elämään ja maailmaan lähtökohtaisesti siten, että ne olisivatkin hyviä?

"Totta tosiaan näen kauneuden ihan meissä jokaisessa. Näen sen myös silloin, kuin toinen itse ei sitä näe." Anita Löfberg

Katsoin elokuvan Captain Marvel ja inspiroiduin. Elokuvassa taistelee hyvä ja paha, kuten lähes jokaisessa elokuvassa.


Attention: spoiler alert! Kyseisessä elokuvassa paha yrittää ottaa vallan hyvästä kontrolloimalla sitä, valehtelemalla sille ja käyttämällä sitä hyväkseen. Elokuvan vaikuttavin kohtaus on, kun Carol (Captain Marvel) tulee tietoiseksi petoksesta ja löytää oman voimansa.


Hän kirjaimellisesti päästää irti muiden odotuksista repimällä häntä kontrolloineen niskaimplantin irti. Tällä hetkellä hän leimahtaa kirkkaimpaan liekkiin ja saa käsiinsä kaiken potentiaalinsa.


Liikutun aina, joka ikinen kerta kyyneliin – jopa nyt tätä kirjoittaessani – kun elokuvissa hyvä voittaa pahan. Lähes jokainen elokuva käsittelee kyseistä asiaa; hyvä vs. paha. Jokainen meistä henkilökohtaisesti sekä me kaikki yhteisönä käymme jatkuvaa taistelua hyvän ja pahan välillä.


Mikä sitten on "hyvä" ja mikä "paha"?


Kirjassaan Hyvän historia Rutger Bregman käyttää tätä tarinaa:


Isoisä sanoi lapsenlapselleen: Minussa on käynnissä taistelu, kiista kahden suden välillä. Toinen on paha, vihainen, ahne, kateellinen, ylimielinen ja raukkamainen. Toinen on hyvä – se on rauhallinen, rakastava, vaatimaton, antelias, rehellinen ja luotettava. Nämä sudet käyvät taistoaan myös sinussa ja kaikissa muissa ihmisissä. Poika miettii asiaa hetken ja kysyy sitten: Kumpi susi voittaa? Vanha mies hymyili. ”Se, jota sinä ruokit”.


Tässä myös sama tarina englanninkielisenä ja hieman kattavampana:

An old Cherokee is teaching his grandson about life:


“A fight is going on inside me,” he said to the boy.


“It is a terrible fight and it is between two wolves. One is evil – he is anger, envy, sorrow, regret, greed, arrogance, self-pity, guilt, resentment, inferiority, lies, false pride, superiority, and ego.”


He continued, “The other is good – he is joy, peace, love, hope, serenity, humility, kindness, benevolence, empathy, generosity, truth, compassion, and faith.


The same fight is going on inside you – and inside every other person, too.”


The grandson thought about it for a minute and then asked his grandfather: “Which wolf will win?”


The old Cherokee simply replied, “The one you feed.”


Käytän myös itse tätä määritelmää kun puhun hyvästä ja pahasta. Olen onnekas kun löysin elämääni positiivisen psykologian, mikä tutkii sitä, mikä meissä on hyvää. Sen tehtävänä on tukea vahvuuksia ja auttaa meitä elämään kullekin sopivaa parasta mahdollista elämää.


”Positiivinen psykologia on psykologian osa-alue. Tienhaara tutkii ja edistää muun muassa vahvuuksia, hyvinvointia ja kukoistusta.” Kertoo Netta Lehtonen, toinen Joyllan perustajista.


Isoimpia oivalluksiani on ollut se, että hyvän näkeminen on supervoimani. Kävi minulle sitten, miten hyvänsä, näen jokaisessa hyvää. Näen sen myös silloin, kuin toinen itse ei sitä näe.


Pystyn näkemään syitä pahojen toimien (asioiden) takana ja ymmärrän, miksi ne vaikuttavat toimintaamme. Yksi ydinluonteenvahvuuksistani kauneuden ja erinomaisuuden arvostus pääsee oikeuksiinsa. Totta tosiaan näen kauneuden ihan meissä jokaisessa.


Isoimpia oivalluksiani on ollut se, että hyvän näkeminen on supervoimani. Kävi minulle sitten, miten hyvänsä, näen jokaisessa hyvää. Kuva by Jenni Kareisto.

Kirjassaan Bregman käsittelee nimenomaan sitä, että me ihmiset olemme lähtökohtaisesti hyviä. Luonnonkatastrofin tai vaikka haaksirikkoutumisen jälkeen me ihmiset enemmin puhallamme yhteen hiileen ja altruistisesti autamme toisiamme, kuin sorrumme anarkiaan.

Miltä maailmamme näyttäisikään jos suhtautuisimme itseemme, muihin ihmisiin, elämään ja maailmaan lähtökohtaisesti siten, että ne olisivatkin hyviä?

Syksyllä 2020 sain suuren oivalluksen.

Ymmärsin, että ajatukseni maailman pahuudesta ovat saaneet alkunsa myös minusta itsestäni. Samalla kun aloin pitämään itseäni pahana ja huonona ihmisenä – itse ja muut ruokkivat pahaa sutta -, muuttui koko muu maailma kaltaisekseni.


"Kun olin pieni, näin maailman elokuvana. Näin sen kauniina, ihmeellisenä ja upeana, jopa taianomaisena." Anita Löfberg.

Kun olin pieni, näin maailman elokuvana. Näin sen kauniina, ihmeellisenä ja upeana, jopa taianomaisena. Kirjoitin näytelmiä, elokuvia ja lyhyitä novelleja.

Taannoin löysin kirjoitukseni enkä tunnistanut enää itseäni. En voinut uskoa silmiäni, että olen ne kirjoittanut. Miten jollain niin nuorella on voinut olla sellainen palo kuvailla maailmaa ja luoda upeita todellisuuksia?

Miten joku niin nuori on voinut edes osata kirjoittaa sellaisia tekstejä? Hyvä kun nyt 35-vuotiaana osaan tuottaa jotain ymmärrettävää tekstiä tähän paperille.

Mitä sitten tapahtui? Elämä. Pieni ihminen tuhottiin. Hänet painettiin muiden kipujen alle. Tähti sammutettiin. Loiste himmennettiin. Olin aina vääränlainen. Väärässä paikassa ja väärässä ajassa. Minussa ei nähty mitään hyvää.

Ja lopulta lakkasin uskomasta hyvään.

Vuosia kestäneen itsetutkiskelun ja itsetuntemuksen lisääntymisen jälkeen alan vihdoin ymmärtämään, että olen kuin olenkin ”hyvä” ihminen ja hyvä juuri tällaisena kuin olen. Täydellisen epätäydellisenä ja riitän!

Aloin ruokkimaan hyvää sutta ja kas, koko maailmasta tuli hyvä. Omilla toimillani pyrin jatkuvasti kehittämään hyvää ympärillämme sekä vetämään puoleeni sitä.

Kirjoitan myös nykyään jonkin verran. Huomaan, että kirjoittaminen ja luominen totta tosiaan ovat asioita, joissa tunnen flow-tilaa ja työnimua. Se myös tuntuu merkitykselliseltä, koska koen voivani auttaa muita kertomalla paloja tarinastani.

Minulle katseen suuntaaminen positiiviseen, eli hyvään ei tarkoita sitä, että sivuuttaisin epämiellyttävät tunteet, vaan se tarkoittaa sitä, että minulla on keinoja käsitellä niitä.

"Suuntaamalla katseen hyvään itsessä ja muissa on mahdollista nähdä ainutlaatuista kauneutta ja voimaantua." Anita Löfberg. Kuva by Tanja Saarinen.

Suuntaamalla katseen hyvään itsessä ja muissa on mahdollista nähdä ainutlaatuista kauneutta ja voimaa.

Mitä ajatuksia hyvä ja paha sinussa herättävät? Jaa kokemuksia kanssani kommentteihin.


Voimaannuttavin terveisin

Anita


VOIMAVINKKI: Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan Hyvän historia by Rutger Bregman.


PS. Autan Sinua mielelläni näkemään kaiken sen hyvän, mikä sinussa on. Lue lisää Henkilökohtaisesta valmennuksesta tästä!

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page